Huuu, mää korkkaan meidän ensimmäisen arvostelu/mielipide-kirjoituksen. Aiheena siis on Prinsessapäiväkirjat ja käsittelen lähinnä niitä kirjoja. Varoitus, sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!
Prinsessapäiväkirjat on 10-osainen kirjasarja (+ yksi erillinen kirja, Sydämeni lunnaat), jonka on kirjoittanut Meg Cabot. Kirjasarja kertoo 14-vuotiaasta tavallisesta newyorkilaisesta tytöstä, joka eräänä päivänä saa tietää olevansa pienen eurooppalaisen valtion ainoa kruununperillinen. Aika kliseistä, vai mitä? Tietysti tämä tavallinen tyttö on epäsuosittu, ruma, hiljainen ja ujo ja hänen vanhempansa ovat eronneet. Eli sellainen, johon kuka tahansa murrosikäinen tyttö voi helposti samaistua ja kuvitella itsensä tytön tilalle. Kirjasarja etenee aika tasaisesti eteenpäin ja viimeisessä kirjassa Mia on jo 18-vuotias. Tähän väliin mahtuu paljon teiniangstia, epäonnistumisia ja poikahuolia. Kirjasarjasta on ilmestynyt myös ”opaskirja” Prinsessatunnit, jossa opetetaan käyttäytymään prinsessamaisesti.
Kirjasarja on ollut hyvin suosittu Amerikassa, mutta varmaan aika moni suomalainenkin tyttö on ainakin yhden kirjan lukenut. Mää olen lukenut joka ikisen ja pari kirjaa myös useampaan kertaan. Mää vaan rakastan tätä kirjasarjaa! Juoni on musta tosi mielenkiintoinen, koska tyhmistä satukliseistä on muokattu kaikkea hauskaa ja odottamatonta. Kirjoitustyyli on tyypillisen teinimäinen, jokainen asia on ’noloa’ ja jokainen asia on aina ’katastrofi’, koska ’kaikki ajattelee, että mää oon friikki’. Ja oikeasti, se on tosi hauskaa. Koska se ei ole vain ainaista valittamista, vaan se on eräänlainen kerrontatapa. Aika jännä sinällään, että en ikinä jaksaisi kuunnella keneltäkään tuollaista teinivalittamista koko ajan, mutta luen sitä viihteekseni! ;) Mutta kirjan tapahtumat on oikeasti sellaisia, että niille voi nauraa ihan hulluna. Tietysti jokaisella on makunsa, mutta minusta sellainen ihminen joka väittää, että tässä kirjasarjassa on liikaa teiniangstia on ehkä hiukan tekopyhä. Koska se tarkoittaa, että on itse liian teinimäinen, jotta voisi lukea toisen teinimäisiä ja ’noloja’ kokemuksia ja todella nauraa niille. Ymmärrän kyllä, että ehkä vähän ’vanhemmille’ nämä ovat ihan naurettavia kirjoja, mutta se johtuu yleensä siitä, ettei muista millaista elämä teini-iässä oli tai sitten ei vain ole koskaan elänyt sellaista. Luulen, että kirjailija on hakenut teoksillaan juuri sitä, että niille voisi nauraa. Tietysti joku voi ehkä lukea näitä vakavasti ja oikeasti samastua jokaiseen häpeäntunteeseen yms, mutta musta se nauramislukutapa on kuitenkin se mitä näillä kirjoilla on haettu. Varasin juuri kirjasarjan toisen osan uudelleen luettavaksi ja kun olin hakemassa kirjaa kirjastosta, tuttu kirjastonhoitaja kysyi, että miksi luen taas tätä sarjaa uudelleen. Vastasin, että en ole löytänyt vielä toista nuortenkirjasarjaa, jolle voisin nauraa yhtä paljon. Ja se on ihan täysin totta.
Kirjasarjan hahmot mietitty aika tarkkaan ja ne jaksavat naurattaa. Vaikka Mia on periaatteessa aika normi nuortenkirjasarjan päähenkilö, muut sarjassa esiintyvistä henkilöistä on vähän erilaisempia. Esimerkiksi Mian isoäiti grandmére, on oikea kauhumummmo. Pinnallinen, itsekäs ja ilkeä; kaikkea mitä isoäidin ei pitäisi käytännössä olla. Toinen hyvin mielenkiintoinen henkilö on Mian paras ystävä, Lily, joka on huippuälykäs ja suurisuinen tyttö. Lily luo persoonallaan kirjasarjaan paljon mielenkiintoa ja jotenkin tekee siitä hiukan syvällisemmän. Mian ikuinen ihastus ja rakkauden kohde on kliseisesti Lilyn isoveli, Michael. Michael on myöskin huippuälykäs, tietokonenörtti, joka jostain kumman syystä kuitenkin omistaa vatsalihakset, vaikkei uskokaan ’järjestettyyn urheiluun’. Periaatteessa Mian ja Michaelin suhde on aika tylsä ja sovinistinen, mutta kyllä sitä silti aina toivoo niiden päätyvän yhteen kaikkien ongelmienkin jälkeen.
Välillä jotkut kirjasarjan kirjat on selvästi kirjoitettu vain, että kirjailija saisi lisää rahaa sarjastaan ja jotta voisi venyttää sitä vielä vähän. Se on aika ärsyttävää. Varsinkin kun väliin tungetaan aivan turhia tapahtumia ja siitä kirjoitetaan yhden kirjan verran. Ja kokoajan viaton lukija odottaa loppuratkaisua, joka tuleekin esille vasa seuraavassa kirjassa. Lukijan kidutusta ja suoraa rahastusta, sanon minä!
Paras kirja mielestäni koko sarjassa on sen ensimmäinen, kolmas ja viimeinen osa. Ensimmäinen , koska aihe on vielä niin uusi ja kaikki tapahtumat, kirjoitustyyli ja henkilöiden persoonallisuus on vasta avautumassa lukijalle. Kolmas, koska se on niiiin ihana siirappinen rakkaustarina Miasta ja Michaelista. Viimeinen, koska kirjasarja päätetään kauniin onnellisesti ja kaikki saavat sadunomaisesti toisensa ja elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka.
Elokuvathan eroavat aika suuresti kirjasarjasta ja vielä todella ärsyttävällä tavalla. Elokuvissa mm. Mian isoäiti on oikeasti kiva ja’ cool’ (mihin jäi kauhumummo?) ja Mian isä on kuollut. Näyttelijävalinnat ovat mielestäni aivan ihanat, vaikka Mian pitkin olla blondi, eikä melkein mustahiuksinen kuten Anne Hathaway. Tietysti mukaan piti ängetä vielä kauheat nörttirillit. Ensimmäinen Prinsessapäiväkirjat-elokuvista on suoraan sanoen aika surkea ja aikalailla pohjanoteeraus näyttelytaidoista tapahtumiin. Toisesta elokuvasta sen sijaan pihin tosi paljon. Johtuu ehkä vähän siitä, että tässä välissä elokuvatyyli muuttui aika järkyttävästä teiniosastosta vähän aikuismaisempaan siirappilovestooriin. Vaikka tätä elokuvaa ei ollut mitenkään tehty kirjojen perusteella, se oli aivan ihana. Kannattaa katsoa, jos pitää romanttisista tarinoista. Pari asiaa näissä leffoissa kyllä ärsyttää ja ne ovat 1) Erittäin surkeat vitsit. Siis oikeesti, eikö kenellekään tullut mieleen, että ne ovat huonoja? Oikeasti? Ne on niin huonoja, että naurattaa. 2) Se puhe, jonka Mia pitää, ja joka kääntää asiat aina parhainpäin. Molempien elokuvien lopuissa on sellaiset ja ne on tosi ärsyttävän naurettavan huonot. Yhteenvetona; Älä katso ekaa, jos et rakasta teinidraamaa. Älä katso kakkosta, jos inhoat kliseitä. Niitä riittää…
Ehkä olen toivoton teini, jonka on pakko lukea tuollaisia teiniangstikirjoja, mutta rehellinen mielipiteeni on se, että ne ovat oikeasti hyviä ja hauskoja. Ehkä olen teennäinen ja naurettava, koska luen tätä kirjasarjaa, mutta pidän siitä silti. Oikeasti. Suosittelen kirjasarjaa kaikille tytöille ja miksei pojillekin, jos kiinnostaa. Kannustan ehkä lukemaan sen vasta yli 12-vuotiaana, koska kun itse aloin lukemaan tätä sarjaa joskus 9-10-vuotiaana, olin ehkä hiukan liian pieni. Mutta, jokainen voi saada elämänsä tuntumaan paremmalta lukemalla Mian elämästä; kenen muun isä paljastuu ruhtinaaksi, niin että sinusta tulee ainoa perillinen ja äitisi seurustelee algebranopettajasi kanssa ja menee myöhemmin tämän kanssa naimisiin? Eikö ookkin aika noloa?
Tässä lista sarjassa ilmestyneistä kirjoista ja ilmestymisvuosista:
1) Prinsessapäiväkirjat (2000)
2) Prinsessa parrasvaloissa (2001)
3) Rakastunut prinsessa (2002)
4) Prinsessa ja koko valtakunta (2003)
5) Prinsessa pukeutuu pinkkiin (2004)
6) Prinsessatreenit (2005)
7) Bileprinsessa (2006)
8) Prinsessa hermoromahduksen partaalla (2007)
9) Prinsessa Mia (2008)
10) Ikuisesti prinsessa (2008)
Sekä lisäksi ovat ilmestyneet:
1)Prinsessatunnit (2003)
2)Prinsessa Mia Thermopoliksen esikoisromaani: Sydämeni lunnaat (2010)
Kommentoikaa, on kiva kuulla toistenkin mielipiteitä ja vastailen niihin mielelläni.
Seuraavaa kirjoitusta odotellessa
R
Kuvien lähteet:
1) Prinsessapäiväkirjat 1 http://www.tampere.fi/kirjasto/kissa/kuvat/aprinspa.jpg
2) Prinsessapäiväkirjat 10
http://media.wsoy.fi/media?path=jpg455/951-0-35353-1.455.jpg
3) Prinsessapäiväkirjat 2, elokuva, http://images.fanpop.com/images/image_uploads/Princess-Diaries-the-princess-diaries-203510_1027_768.jpg
